tiistai 8. toukokuuta 2012

Yritä edes!

On vähän pitänyt kiirettä tässä viime päivät, mutta ajateltiin, että voitaisiin kertoa jotain tuosta yrittäjäkoulutuksesta joka käytiin, koska pidettiin molemmat sitä tosi hyödyllisenä. 


Eli hommahan lähti käyntiin siitä, että varattiin Tampereella Ensimetriin tammikuuksi aika, sillä tiesimme haluavamme perustaa yrityksen, mutta emme tienneet kuinka se käytännössä tapahtuu. Ensimetri kertoo omilla sivuillaan seuraavaa:  Yhdistyksen tarkoituksena on tukea elinkeinoelämän kehittymisen yleisiä edellytyksiä sekä erityisesti edistää uuden yritystoiminnan syntymistä Tampereen seudulle. Yhdistys on yleishyödyllinen eikä sen tarkoituksena ole tuottaa voittoa.
Ensimetristä saa yrittäjäneuvontaa ja myös vinkkejä siihen, kuinka alkaa yrittäjäksi. Ensimetrin suosituksen perusteella haimme myös Tampereen aikuiskoulutuskeskukseen (TAKK) yrittäjäkoulutukseen. Sekä Ensimetrin neuvontapalvelu että TAKK:n koulutus olivat ilmaisia. Varmasti muissakin kaupungeissa on samankaltaisia palveluja ja koulutuksia.
TAKK:n koulutus alkoi meillä muistaakseni tammikuun 23. päivä. Koulutus koostui perusosasta, joka kesti kuukauden ja sen jälkeen oli mahdollista valita, suorittaako kurssin loppuun pikastartin vai yrittäjän ammattitutkinnon avulla. Pikastartti tarkoittaa 2 viikon jatkokurssia perusosan lisäksi ja sitä suositeltiin ihmisille, joilla on kiire perustaa yritys tai joilla käytännön asiat on hoidettu lähes loppuun asti. Useat pikastartin valinneista kävivät kurssia starttirahan anomista varten tai päivittääkseen vanhoja tietojaan. Itse suoritimme yrittäjän ammattitutkinnon, joka kesti kuukauden perusosan jälkeen vielä 8 viikkoa. Koko rupeaman pituus oli siis 3 kuukautta.



Kurssilla käydään läpi oikeastaan kaikki yrityksen perustamiseen liittyvät asiat starttirahahakemuksista kaupparekisteriin ja yritysverotuksesta yhtiömuotoihin. Emme voi sanoa vieläkään osaavamme lähellekään kaikkia asioita, mutta ainakin nyt tiedämme, mistä hankkia tietoa ja keneltä asioista voi kysyä. Asiat olivat usein vaikeita, mutta tarkentavilla kysymyksillä meille vastattiin ammattimaisesti ja täsmällisesti.



Myös koululta sai yrittäjyysneuvontaa lähiopetuksen ulkopuoleltakin
Kaikki kouluttajat olivat alansa ammattilaisia eikä perinteisiä kalvosulkeisia ollut juuri yhtään. Kurssi sisälsi myös paljon ryhmätöitä ja ryhmässä pohdintaa. Se olikin hyvä, sillä kurssilla oikeastaan kaikki olivat eri aloilta, joten asioihin sai monenlaisia näkökulmia :) Ryhmissä tuli pohdittua mm. oman alan ennakkokäsityksiä ja mielikuvia, yrityksen nimiin liittyviä asioita, yrittäjän ominaisuuksia ja myös sosiaalista mediaa ja sen hyödynnettävyyttä yritysmaailmassa.


Hanna esittelee ylpeänä todistustaan!
Varsinaisesti yrittäjän ammattitutkinto oli jaettu kolmeen osaan. Jokainen osa tehtiin kirjallisesti, mutta käsiteltiin kouluttajan kanssa suullisesti. Me Hannan kanssa oltiin jokaisessa arviointitilaisuudessa kahdestaan, koska kahdestaan ollaan tätä hommaa tekemässä :) 


Riemuidiootti-Mira innoissaan kurssin suorittamisesta
Ensimmäinen osa käsitteli liikeidean täsmentämistä. Tehtävässä piti käsitellä omia edellytyksiä yrittäjänä ja pohtia omia vahvuuksia ja heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkatekijöitä. (Tätä kutsutaan myös SWOT-analyysiksi.) Samassa tehtävässä pohdittiin myös kilpailijoita ja heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Lopuksi täsmennettiin oma liikeidea. Mitä tehdään, kenelle tehdään ja miten tehdään :)
Meidän liiketoimintasuunnitelman kansi!

Toisessa osassa alettiinkin puurtamaan liiketoimintasuunnitelmaa ihan tosissaan. Liiketoimintasuunnitelman laatimiseen löytyy netistäkin paljon ohjeita, joten niitä emme tässä sen kummemmin käsittele. Itse käsittelimme ensimmäisen osan asioita syvällisemmin ja sen lisäksi muun muassa yrityksen markkinointisuunnitelmaa ja erilaisia laskelmia kannattavuusarvioista tulosbudjettiin. Yllättäen nää laskelmat tuntu meistä aika vaikeilta.... :D Puhumattakaan verotusasioista, eri yritysmuodoista, yritysverotuksesta.......


Kolmannessa osassa liiketoimintasuunnitelma viimeisteltiin ja kaikki yrityksen perustamiseen liittyvät lomakkeet tuli olla täytettynä. Myös konkreettinen liiketoiminnan käynnistämissuunnitelma piti olla tehtynä. Viimeisessä osassa keskityttiin myös johonkin ongelmakohtaan, joka selvitettiin ja esitettiin koko muulle ryhmälle. Itse keskityimme markkinointiin ja esittelimme muun muassa tämän blogin ja Facebook-sivumme. Kolmannessa osassa myös arvioijia oli kolme; yksi kouluttaja, yksi kokenut yrittäjä ja yksi Pirkanmaan yrittäjistä. Tilaisuudessa he kyselivät liiketoimintasuunnitelmastamme ja arvioivat valmiuksiamme yrittäjiksi. Saimme erittäin hyvää palautetta, joten olimme tyytyväisiä toimintaamme :) Vaatetusalaa tosin arvioitiin melko epävarmaksi ja riskiksi alaksi, mutta välillä on hyvä ottaa riskejä ja tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa tehdä!


Kaiken kaikkiaan kurssi oli kyllä todella hyödyllinen ja suosittelemme sitä kaikille yrittäjäksi aikoville! (Tai no ehkä jos olet käynyt koulussa jonkin laajan yrittäjyyskokonaisuuden, niin tämä kurssi saattaa olla turha.) Myös meidän porukka oli tosi kiva ja oli hauska nähdä, miten erilaisista lähtökohdista ja liikeideoista ihmiset olivat lähteneet yritystä perustamaan!


Todistukset ja voitonmaljat!
Huomenna ollaan menossa uudelleen Ensimetriin juttelemaan vähän yrityksen perustamisen ajankohdasta ja kyselemään muutenkin mieltä askarruttavia kysymyksiä! 


Ps. Onko lukijoissa muita (varsinkin saman alan) yrittäjiä ja tuntuuko valinta oikealta ratkaisulta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti