lauantai 9. helmikuuta 2013

Positiivisen palautteen voimasta

Mira ysiluokalla

"Olen pohtinut mailin lähettämistä jo jonkin aikaa ja nyt sain sen aikaiseksi. Tuskin enää muistat, mutta kävin Puropellon yläastetta vuosina 2000-2003 (veljeni Ville aikalailla heti perään tämän jälkeen). Vaikka yläastetta ei noin yleisesti ole ikävä, niin kuviksen tunnit ovat kyllä poikkeus. Kiitos siis niistä! Ilman niitä tuskin olisin tässä, missä nyt olen. 

Yläasteenkin jälkeen piirtäminen kiinnosti, joten hain Kastun lukioon kuvataidepainotuksen vuoksi. Sieltä valmistuttuani hain Hämeen ammattikorkeakouluun Wetterhoffille, jossa opiskelin ihme kyllä vaatetuspuolen artenomiksi/muotoilijaksi. Alunperin tarkoitukseni oli hakea graafiselle puolelle, mutta laiskuus ja epätoivo iski ja tein ennakkotehtävät vain HAMK:iin ja pääsin sisään. Muistan, että annoit minulle joskus pienet esittelyt muutamista ammateista, jotka voisivat minua kiinnostaa ja yksi niistä oli vaatesuunnittelu. Hauska sattuma, koska se ei missään vaiheessa ollut edes suunnitelmieni top3:ssa. Valmistuin keväällä 2011, jonka jälkeen ajatus omasta yrityksestä alkoi kiinnostaa, koska oman alan työpaikkoja on Suomessa niin vähän tarjolla. Päätimme ystäväni kanssa mennä yrittäjyyskurssille ja perustaa oman firman Tampereelle.

Firmamme on ollut pystyssä kohta huimat 3 kuukautta. Suunnittelemme ja valmistamme vaatteita ja asusteita lähinnä naisille, mutta myös miehille ja lapsille. Tässä linkki nettisivuillemme: http://www.uhanadesign.fi/  . Kirjoittelemme myös blogia aina kun ehdimme: http://uhanadesign.blogspot.fi/ . Viime kerrasta näyttääkin olevan jo aikaa!


No, viestini tarkoitus ei ollut suinkaan mainostaa yritystämme, vaan lähinnä kiittää opetustasi ja omistautumistasi oppilaisiin. Nyt jo useamman koulun käyneenä ei ole tullut yhtäkään opettajaa vastaan, joka samalla tavalla näkisi jokaisessa oppilaassa jotain hyvää ja auttaisi kehittämään itseään. Kiitos! Uskon, että opetuksellasi olet itseni lisäksi vaikuttanut satoihin muihin oppilaisiin myönteisesti. Tämäkin perfektionisti on vähitellen oppinut olemaan ylpeä tekemisistään ja olemaan vähemmän itsekriittinen - päivä kerrallaan. :)


Ihanaa kevään odotusta Turkuun!"



Tällaisen viestin laitoin tammikuun 23. päivä entiselle yläasteen kuvisopettajalleni Tuulalle. Kuten viestissänikin sanoin, olin miettinyt viestin laittamista jo jonkin aikaa (varmaan jo pari vuotta?) ja nyt oli sen hetki. Suomessa muutenkin annetaan niin kovin vähän positiivista palautetta, negatiivisuutta taas senkin edestä. Tai sitten ollaan vaan hiljaa omissa oloissa. Ajattelin, että ehkä viestini toisi jotain iloa arjen keskelle. Toki heti viestin lähettämisen jälkeen iski tuttu epäilys; "olikohan tää nyt ihan tyhmää, onkohan tää naurettavaa, mitä jos en saa mitään vastausta".

No, ei se ollut. Ja vastauksen viestiinikin sain heti seuraavana aamuna.
Jo otsikko kertoi, että viesti oli ilahduttanut. "Superihana viesti! Kiitos!"



"Hei Mira!
Annoit minulle arkeen varsinaisen tähtihetken. Harvoin sitä kuitenkaan yläasteen opettaja saa kiitosta, mutta kyllä joskus ja suurella ilolla kuulen ja seuraan oppilaitteni elämänkulkua.
Muistan sinut hyvin ja lopputyösikin (maalaus, jossa tanssiva pari;Renoir) on vielä tallella. Ville pelasti usein arkeni,hänen valvontaluokkansa oli haastava. Vanhempasi välittivät teistä todella,sen aistin ja positiivisuuden/rakkauden ja välittämisen teitä kohtaan.


Pidän vieläkin palavereja 9. val.ryhmille (parasta aikaa) ja yritän aidosti olla läsnä. Kaikista löytyy vahvuuksia. Ihanaa,että muistat hetkemme. Olen aina nauttinut opettamisesta ja nuorten kanssa kohtaamisista. On selvää,että tämän päivän arjen haasteet ovat välillä tosi kovia ja kuluttavia. Mutta aina pitää läytää se kuviskipinä, kun opettaa ja edes yrittää tartuttaa se muihin.
Pari vuotta minulla on vielä jäljellä ennen eläkepäiviä. Kuvisluokan puukin on mahtavan iso, kaikki murehtivat, mitä sille tapahtuu, kun remontti joskus C-siipeen saapuu. On luvattu piakkoinkin. Koulua on remontoitu jo sisältä paljon.


Tunsin lämmintä ylpeyttä sydämessäni, kun katsoin kotisivujanne ja logoanne. Aistin kätesi jälkeä ja se kassi heti minua koukutti.Voinko tilata sellaisen?
Iloitsen vilpittömästi yrityksestänne ja toivon sille valtavaa menestystä! Tuotteet olivat mielestäni hienoja.
Kiitän sinua vielä kerran sanoistasi. Niillä jaksaa taas upeasti eteenpäin.
Kerro vanhemmillesi terveisiä, samoin Villelle (missäköhän vaikuttaa?)
Aurikoista kevättä!
Suurella sydänlämmöllä
terveisin Tuula K."


Luin viestin useaan otteeseen (Kyllä, itku kurkussa. Olen pahimman luokan itkupilli.) ja lähetin sen myös vanhemmilleni. Luetutin sitä myös kavereillani. Oli jännä huomata, miten pari viestiä ihmiseltä toiselle sai niin hyvän mielen niin monelle. Siksi kai päätin jakaa ne ihan julkisestikin. Liian usein sitä ajattelee, että voisi tehdä kaikenlaista, vaikka on kaikki mahdollisuudet siihen, että vain voit ja teet. Jos jotain tässä elämässä olen oppinut, on se, että ennakkoon murehtiminen ei tuo kuin pahaa oloa. (Toki sitä edelleenkin teen, minkäs sitä itselleen voi, mutta ainakin pyrin siitä koko ajan pois.)

Jatkoimme viestittelyä vielä muutaman viestin verran ja poimin sieltä vielä yhden kohdan:

"Yllätys ja ilo kuulla sinusta ja perheestäsi on suuri. Printtasin viestisi ja kaivan sen aina esiin kun jaksaminen on koetuksella!"

Jos olisin tiennyt, että viestini tuottaa näin suurta iloa niin itselle, vastaanottajalle kuin ihan ulkopuolisillekin ihmisille, olisin lähettänyt sen jo ajat sitten. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Pieni vaiva, äärettömän iso hyöty. Suosittelen ihan niille pahimmillekin kyynikoille ja mielensäpahoittajille.

Siis näin upean tyylin omaavasta ei voi tulla muuta kuin vaatesuunnittelija! T. Mira yläasteella

Mun oli tarkoitus käsitellä tätä aihetta laajemminkin, mutta eiköhän tässä oo tekstiä jo tarpeeksi. Toisella kertaa sitten. :)

-Mira

(Olen pyytänyt luvan Tuulalta tähän kirjoitukseen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti