tiistai 28. toukokuuta 2013

Design by Night, Turku

Toissa viikonloppuna lähdettiin Sallan ja Onnian Annin voimin kohti Turkua. Hanna ei päässyt tälle reissulle mukaan (buu! :( ), mutta onneksi näitä reissuja tulee lisääkin. Lähdettiin reissuun jo perjantaina, vaikka itse myyntitapahtuma olikin vasta lauantai-iltana. Perjantaina tulikin juhlittua sitten ihan kunnolla, mm. Dynamossa. Lauantaikin saatiin lopulta käyntiin ruuan voimalla ja myyntipaikkana oli S/S Bore, joka sijaitsi melkein satamassa asti. Kyseessä ei ollutkaan mikään ihan pikkupaatti, vaan paikka toimii myös hotellina.

Lopulta saatiin kamat roudattua paikoilleen ja myynti alkamaan! Vaikka paikka olikin melko syrjäinen, niin ihan kivasti oli ihmiset löytäneet sinne. Harmi, että tuo paikkana oli kyllä sellainen, että sinne ei kyllä vahingossa voinut eksyä :/ (Itse eksyin kyllä sinne laivan sisään useaan otteeseen... heh.)

(kuva)









Sallaa nauratti, koska kerroin jotain maailman hauskinta juttua. Eli en.






Sunnuntaina lähdin vielä käymään pikaisesti porukoilla Liedossa. Sieltä siis nämä pari kuvaa.



Päätettiin lähteä kaupunkiin syömään ja käymään myös muotikirpparilla, joka tais olla myös osa Turku Design Festivalia. Siellä oli ihan älyttömästi ihmisiä, joten hirveän kauaa ei jaksettu siellä hengailla.





Jotain tarttui myyjäisistä mukaankin. Entisenä turkulaisena ja Dynamossakin vähän liian monta kertaa asioineena oli pakko kotiuttaa Saanan ja Ollin  Dynamo-tyyny. Nyt se ilahduttaa mua täällä Tampereella ja muistuttaa tahmeista lattioista ja vaarallisista Dynkyn portaista mun juurista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti