keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Videokuvaukset

Aijaijaijai ollaan niin innoissamme tulevasta videosta! Viikonloppuna oltiin kaksi päivää sitä työstämässä ja oli kyllä ihan huippuhauskaa. Tytöt ja pojat pistettiin kuosiin ja tietenkin meidän kuteisiin ja sit saikin kuvaajat ja ohjaajat tehdä tehtävänsä. Jännitystä lievennettiin hieman punaviinin voimin :D Oli myös ihanaa, kun oli maskeeraajat paikalla, koska yleensä oon joutunu ite tekemään meikit ja hiukset. Lauantain kuvauksista ei ole kuin pari kuvaa, mutta sunnuntain kuvauksista sitten sitäkin enemmän! Sunnuntain kuvauspaikkana toimi siis Hervannan vesitorni, josta oli kyllä upeat näkymät koko Tampereen yli.





Sunnuntaina oli jo autossa todella levoton meininki, eikä poikien vitsit jättäny kyllä ketään kylmäksi....
Kuvauspaikalle kun saavuttiin viimeisten ihmisten voimin, niin siellä olikin jo täys tohina päällä. Tytöt näytti supersöpöiltä hyppiessään hyppistä!


























En jaksanut sen kummemmin tarinoida päivästä - kuvat puhukoot puolestaan. Kaiken kaikkiaan oli aivan mielettömän hauska viikonloppu ja nyt vaan jännityksellä odotellaan, että koska päästään näkemään lopullinen video! Sen voin jo melkein vannoa, että hyvä mieli siitä tulee!

Mulle tulee hyvä mieli myös näistä loppupäivän kuvista, kun mentiin vielä puistoon istumaan ja nauttimaan upeasta säästä (Ja Bon Jovista... :D).




Ihanaa toukokuun loppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti